keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Hankintoja ja kaappien siivousta

Rakas poikani innostui siivoamaan kaappejaan jotta saisi alati paisuvan Lego-kokoelmansa mahtumaan kasattuna huoneeseensa. Taitava rakentaja poika onkin, äiti on jäänyt jo ajat sitten kakkoseksi... Kun vanhoista leluista luopumisen tuska oli parin rakkaan mutta jo pitkään käyttämättä olleen (vauva)lelun kohdalla käyty, oli loppu helppoa ja yhtäkkiä olkkariin oli ilmestynyt kasa tavaraa, josta poika oli valmis luopumaan.

Äidin oli sitten pakko mennä tähän mukaan (toki hieman provosoituna) ja kun oli myös hyvä tilaisuus niin lähetin Kirsille muutaman ilmaissetin, jotka ovat tulleet rp-lehtien kylkiäisenä. Kirsi tarvitsee niitä opettaessaan nuoremmalle polvelle ristipistoilun jaloa taitoa jossain kerhossa. Hyvä puoli tässä on se, että halutessani voin vielä tehdä itsekin nuo mallit, sillä kaaviokuva on edelleen lehdessä tallella, näissä lähettelin vain lehden mukana tulleet tykötarpeet. Ja eihän se sitten niin paljon kirpaissutkaan, pääasia, että menevät hyvään tarkoitukseen! Niin ja postissa oli myynnissä tuollaisia hauskoja postimerkkejä, jotka näkyvät harmaan kirjekuoren kulmassa, niitä oli hauska tuunata!

Ja sitten ne hankinnat. Atelje Margarethalla oli tälläinen kassi jäsentilausmahdollisuutena.

Sisältä se on aivan mahtava, sinne mahtuu ristipistotarviketta ja lankatokkia ja vaikka mitä. Aivan ihana ja erittäin käytännöllinen ja tulee heti ensi kuussa täyteen kun matkaan Kirsin luona järjestettävään ristipistotapaamiseen. Ja kasissa sisällä on uusin rp-lehti hankintani Cross Stitch Collection, josta alkaa tulla uusi suosikkini rp-lehtien maailmassa!

Huomiseksi on luvattu kovaa tuulta ja kaatosadetta, kunnon syysmysrkyä. Ja meikäläiset lähtee Eckeröllä Tallinnaan. Huh. Pahoinvointipillerit on jo pakattu käsilaukkuun. Onneksi Karnaluksissa on lämmintä sisällä!

4 kommenttia:

  1. Kassi näyttää tosi kivalta. Turvallista Tallinnan matkaa! Toivotaan, ettei lautta kovin keiku.

    VastaaPoista
  2. Hienoa kun annoit Kirsille kerho-materiaalia :)
    Tuo tarvike-laukku on käytännöllinen ,minulla on vastaava mutta ei noin kaunis.
    Se vaan pitäisi siivota ..
    Ostin myös tuon Collection-lehden,erityisesti jäi mieleen lopun upea biscornu-malli.
    Tyttökin ihastui malliin mutta en taida enää täksi jouluksi ehtiä sitä aloittaa.
    Turvallista matkaa..

    VastaaPoista
  3. Tosi mageen näköinen tarvikekassi. Siis pistely on samanlaista hifistelyä kuin neulominenkin.
    Saamani saksikoriste kun on mun saksissa tietysti, niin on päivittäin käytössä, tai siis ehkä en just joka päivä lankaa leikkaa mutta . .
    Se on aina vaan nätti. Ja neulatyynykin on jo pistoksia saanut.

    VastaaPoista