lauantai 26. maaliskuuta 2011

Tunnelmia Tukholman puutarhamessuilta

Mikä ihana aloitus keväälle! Laivalla Tukholmaan ja siellä pohjoismaiset puutarhamessut.

Puutarhamessuilla en ole ennen ollutkaan joten tämä oli mieleenpainuva kokemus! Kiitos ideasta kuuluu ellidonnalle, joka oli käynyt jo muutamaa vuotta aikaisemmin näillä messuilla. Nähtävää oli kaikenlaista. Bonsait ovat aina niin kauniita,

puhumattakaan  ruusuista.

Tälläiset säleikköaidat olisivat erittäin käytännöllisiä myös meidän pienellä pihalla

ja olisi kiva jos mies nikkaroisi tälläisen telineen ruukkupuutarhaani tilanahtautta helpottamaan...

Kaikenlaista ihanaa tuli mukaan ostettua, enkä todellakaan lähtenyt tyhjin käsin pois tälläisestä orkidea-taivaasta...

Ja hassu juttu, neulojan silmään sattuu aina myös jotain hupaisaa neulomiseen liittyvää, kuten tälläiset polkupyörät eräällä messuosastolla.

Ja sehän on todettu jo aiemmin, että joka paikassa tulee vastaan myytäviä lankoja, myös puutarhamessuilla....

Mutta yllätys, yllätys, en ostanut tällä kerralla ollenkaan lankaa....! Jotain muuta tosin senkin edestä, nimittäin;

erikoisia paavalinkukkia, tälläisiä kirjavalehtisiä minulla ei ole koskaan ollut.


Kaktus- ja mehikasvifanina en voinut olla ostamatta myös yhtä piikikästä tuliaista,

ja ellidonnan hehkuttaessa posliinikukkien helppohoitoisuutta lankesin myös tälläiseen posliinikukan alkuun....

Olkkarissä koreilee myös elämäni ensimmäinen orkidea, toivottavasti saan sen meillä viihtymään.

Pihakasvatukseen ostin kolmea erilaista pelargoniaa, se on uudehko tuttavuus puutarhassani,

sekä tälläisiä aivan ihania sinivuokkoja 

ja jotain uutta myös keittiöpuutarhan puolelle, eli tankoparsaa....

Matka oli ehdottomasti upea aloitus puutarhakaudelle. Ja pitkä merimatka kului mitä mukavimmin hyvässä seurassa neuleen parissa.... Kiitos mahtavasta matkaideasta ja -seurasta ellidonnalle! Taatusti lähdetään joskus uudestaan!

6 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia upeilta messuilta!
    Arvaat varmaan että ruusut
    ja se historiallinen puku
    oli mun suosikit :)
    Vaahtera-bonsai oli hienoin mitä oon ikinä nähnyt edes kuvissa...

    VastaaPoista
  2. Upeita kuvia. Ja jumalaisen ihana puku tuolla ruusujen keskellä! Hmm muistuttaa hieman muinaista vanhojen päivä-pukuani...

    VastaaPoista
  3. Oijoi miten tulee kaipuu kesään! Mutta mutta... eikös nuo petuniat kuitenkin ole pelargonioita??? ;D

    VastaaPoista
  4. Juu, pelargoniotahan ne.... Mulla on jo pää niin selkasin näiden kukkien keskellä et mene kaikki sekasin. Petuniat on nimittäin kylvettynä tässä pöydällä missä kirjottelen ni siitä nappasin sen nimen....

    VastaaPoista
  5. Täällä vihreänä kateudesta luen messureissustasi ;)
    Ihana kun viitsit jättää blogiini viestiä, nyt tiedän, että erilaiset posliinikukkalajikkeet todella ovat saavutettavissa! Kiitos!

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoisen näköisiä kasveja. Jos noita saisi silkkikukkina, voisivat elää minullakin yli viikon :D.

    VastaaPoista