maanantai 28. maaliskuuta 2011

Vuodet vierivät

Niin se vain on, että huomenna olen taas vuotta vanhempi. Sattuneista syistä vietimme synttärijuhlia jo aikaisemmin, eli ellidonna muisti minua jo laivamatkamme aikana enkä sitten malttanut olla pakettia avaamatta, vaikka aluksi niin meinasinkin...

Sain hauskan "Neulo tähtiä"-kirjan, jota olen selaillut monta kertaa kirjakaupssa. Aika hupaisia hahmoja siinä on, pakko varmaan toteuttaa niistä osa. Olisi jo saajatkin tiedossa...

Äiti ja isä ostivat minulle pensasleikkurin, joka helpottaa pihamme pensasaidan pätkimistä. Tämä lahjaidea on ilmiselvästi syntynyt viime kesänä kun äiti katseli hikoiluani aidan leikkaamisen kanssa....

Ystäväni Seija muisti minua kauniilla kudotulla leipäkorin liinalla sekä nyplätyllä kirjanmerkillä ja kauniilla kukalla.

Mieheltä ja pojalta sain uuden kameran, sillä vanhasta on linssin suojalevy ollut jo pitkään rikki ja nyt akkukin alkoi hyytymään. Kameralla on otettu nämä kuvat!

Todella paljon kiitoksia kaikille ihanista lahjoista. Kaksi lahjaa tuli tänään postissa, Ristipistoilijoiden synttäriswappiin liittyen, mutta ne avaan vasta huomenna, heti aamulla toki!

Lopuksi parempi kuva äidilleni tekemästä tunikasta, joka valmistui jo ajat sitten, mutta sain sen vasta nyt kuvattua kunnolla.

8 kommenttia:

  1. Onnittelut vanhenemisesta.

    Mä en kyllä tajua, miten sä voit koko ajan saada valmiiksi kaikkia ihanuuksia. Itse tunnun tahkoavan samoja töitä iäisyyksiä.

    VastaaPoista
  2. Rattoisannäköisiä messureissukuvia; enpä tosiaan olisi uskonut, että siellä tulee vastaan niin neuleita kuin lankaakin :D.

    Oletpas saanut paljon ihania lahjoja! Tuo kukka (ananasko se on?) on vietävän upea, oikea auringonpaiste! Ja minäkin olen tuota kirjaa lehteillyt; lainannut joskus kirjastosta. Hauskoja ja houkkuttelevia malleja on siellä vaikka kuinka monta, kun vaan niitäkin joskus ehtisi toteuttaa...

    VastaaPoista
  3. Onnea,onnea Virpi ja arvaas mitä -
    minullakin on synttärit huomenna 29.3!! :)
    Täytän 41 v ja tämä ikä tuntuu oikein mukavalta..

    Lapset on jo sen verran isoja että voin toteuttaa omia juttujani mutta silti vielä saan koululaisiani täällä kotona hoitaa.

    Tässä iässä sitä hyväksyy itsensä jo eri tavalla kuin esim. 10 sitten-
    olen hyvä ihan tälläisenä pienenä ja pyöreänä,puheliaana ja herkkänä..

    VastaaPoista
  4. "Nuoruus on lahja, mutta vanheneminen on taidetta" Lämpimät onnittelut syntymäpäivänäsi toivottaa Hilima

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille onnitteluista ja Angelique; topin ohje löytyy Dropsin mallilistalta, lanka on silkealpaca, joka on lopetettu.

    VastaaPoista