keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Pariisin tuliaiset

Lueskelin tuolla mm. Sarin blogia, jossa oli matkakertomus tuliaisineen Englannin reissusta. Ja Angelique kyseli jo kommenteissakin lankakaupoista. Taitaa se vaan olla niin, että me käsitöihin hurahtaneet olemme vähän rilaisia matkaajia kuin muut.... Minäkin nimittäin selvittelin jo etukäteen missä sijaitsee Le Bonheur Des Dames-liikkeet.... Toinen oli melko lähellä hotelliamme ja ehdin käväisemään siellä jo alkuviikosta. Tämä on käsittääkseni se alkuperäinen liike, pieni, mutta ihan täynnä tavaraa. Olin päästäni niin pyörällä, että ostin vain kaksi pakettia.

Pojat pakenivat kameroineen jäätelölle, joten kuvia kaupasta ei ole. Ystävällinen myyjä ei puhunut kuin ranskaa, jota minä taas en osaa ollenkaan... Hän kuitenkin antoi minulle kuvaston, jota selailin hotellilla pari iltaa suunnitellen uutta reissua...

Siten yhtenä päivänä kun olimme kasvitieteellisen puutarhan vieressä olevassa eläintarhassa käymässä hoksasin, että olimme aivan lähellä "Naisten Onnen" isompaa liikettä. Ja sinnehän oli sitten pakko päästä.

Liike oli isompi kuin edellinen, pojat istuivat liikkeen rappusilla ja kuvailivat. Asiakkaita oli paljon. Jopa myyjä oli naisten onni; erittäin komea nuori mies, joka puhui hyvää englantia.... Hänestä ei tosin tullut kuvaa... Ostin sitten useamman pistelysetin, jotka olin kuvastosta etukäteen valinnut sekä palan kaunista pellavaa. Hiplasin kyllä paljon muutakin, mutta miehet muistuttelivat matkalukkujen koosta ja painorajoista....

Torstaina, Ranskan kansallispäivänä kun kävelimme yöllä takaisin hotellille ilotulituksesta marssimme vahingossa myös toisen liikkeen ohi. Ehdin käväistä kaupassa lähtöpäivänämme vain pikaisesti. Kauppa oli valtava, kolmessa kerroksessa, joista katsoin kaksi. Alakerta oli kangaskauppa, jossa oli vähän myös neulelankoja. Iso valikoima ompeluun liittyvää, nauhoja, nappeja jne... Keskikerroksessa oli ristipistotavarat. Ostin mallilehtisiä ja Mango Pratiquen kirjoja sekä muutaman hauskan lankarulla-napin. "Modes & Travaux"-kauppa löytyy osoitteesta 10 Rue De La Pepiniere.

Lankakuppoja ei tälle reissulle osunut ja olin jo alkuun päättänyt etten osta yhtään lankaa vaan keskityn ristipistokamaan. Lisäksi ostimme kolme retkituolia, jotka esittelen sitten kun ne pääsevät käyttöön ehkä jo tällä viikolla....  Reissussa valmistui kaksi Ristipistohassutusta; kesäinen ja syksyinen kellotaulu.

Lisäksi ehdin aloittaa ostamani Eiffeltorniaiheisen kirjanmerkin. Nyt kun olen torniin kiivennyt ymmärrän miksi niin monet pistelijät pitävät Eiffeltornimalleista. Niin minäkin!

9 kommenttia:

  1. Mukavan näköisiä ristipistojuttuja :) Enkä siis edelleenkään ymmärrä niistä muuta kuin että tarvitsevat pitkää pinnaa ja hyvää sorminäppäryyttää eli eivät ole minun juttuni :D

    VastaaPoista
  2. Nyt mä voin ihan pahoin, kun niin lujasti käyp katteeks! Nuo ylimmäisen kuvan jutut on humalluttavan ihania, ja tuo malli, missä on noita kippoja...!!!
    Ja Eiffelikin jo tekeillä! Mulla on se ollut ostettuna jo pari vuotta, mutta avaamaton on pakkaus vielä...

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania ostoksia olet tehnyt! Minäkin kävin kolme vuotta sitten siellä pienemmässä Le Bonheur Des Dames-liikkeessä ja ihastuin oitis. Tuo isompi liike näyttää vielä hienommalta. Eiffel-aiheiset ristipistot ovat kivoja. Vaikka Pariisissa on paljon muutakin nähtävää ja jopa upeampaa, on kuitenkin Eiffel Pariisin maamerkki ja tärkeä elementti.

    VastaaPoista
  4. Kävit sitten pistelijöiden taivaassa =) Upeita putiikkeja! Minä olisin varmaan jumahtanut koko päiväksi ekaan liikkeeseen...

    VastaaPoista
  5. Joo,komppaan Outia ja Ninnua eli ihan heikottaa ajatuskin että joku pääsee Pariisiin ja siellä sitten Bonh.d.Dam. liikkeeseen :)

    Kiitos näistä upeista kuvista,ihan kuin kurkistus teidän reissuun..
    oon iloinen puolestasi ,kivaa sitten nähdä miten näitä pistelet aikanaan.

    Ja noin ahkerakin olet reissulla ollut,vuodenaika-mallit on ihan parhaita ja Eiffe-työkin niin soma.

    Mä oon käynyt Pariisissa 16v ikäisenä kun olin viikon kielikursilla Englannissa..

    VastaaPoista
  6. Kiitos noppatyynyneuvosta; en harjannut - enkä lukenut edes koko ohjetta, saati sitä edellistä, kuutiotyynyn ohjetta. Ei meillä katos ohjeita lueta, siitä vaan tartutaan tositoimiin, niinkuin suomalaisella jääräpäällä on tapana :D.
    Itsekin kyllä "loogisesti" päättelin, että pallukoiden hankaaminen taustaa vasten varmaan auttaisi, mutta kun tein huovutuksen koneessa, tyyny oli sieltä tullessa niin kuiva (kiitos mainion linkousohjelman - joka kyllä myös huovuttaa tehokkaasti), ettei hankaaminen siinä vaiheessa olisi tainnut mitään auttaa. Enkä sitten lähtenyt tyynyä uudestaan kastelemaankaan, kun paksun, pallukoiden kohdalta 2-kertaisen tyynyn kuivuminen olisi kestänyt ihan liian kauan, malttamattomuuteni huomioonottaen :D.
    Mutta outo on ihmisen mieli, eli loppujen lopuksi rupesin kiintymään noihin muhkuroihin (isäntä sanoi heti, että "käteen sopivat" - hmmm...) ja päätin antaa ainakin toistaiseksi olla. Onpahan puheenaihetta, satunnaisten kyläilijöiden kanssa :D.

    Ah, ja kiitos vaan houkuttavista linkeistä! Mutta tunnustanpa tässä kuule, etten noista ulkomaalaisista nettikaupoista ole ikunansa mitään tilannut. Minulla ei nimittäin ole edes Visaa, ihan peruspankkikortti vain. Ja PayPalia en ole viitsinyt opetella käyttämään.
    Perustavin syy tälle "omituisuudelleni" ja "vanhanaikaisuudelleni" on se, että pitäytymällä suomalaisissa nettikaupoissa saan shoppailuvimmani edes jotenkuten pysymään aisoissa... - Mutta ne mallit ovat kyllä ihania...

    VastaaPoista
  7. Ihania aarteita olet reissulta löytänyt, ja ne kaupat on olleet varmaan aikas huikeita! Tosi kauniit pistelytkin on valmistuneet, nopeat ja näppärät sormet olleet asialla :) Aurinkoista sunnuntaita ja kiitos mukavista kommenteista joita olet jättänyt käydessäsi blogissani. Leppoisin sunnuntai terkuin Hilima

    VastaaPoista
  8. Voi hyvät hyssykät miten ihana tuo toinen putiikki =D Kivoja ostoksia olet tehnyt ja tosi kauniita nuo valmistuneet hassutukset. Ei ole koskaan tehnyt mieli matkustaa Ranskaan, mutta nyt kyllä pistit aika "pahoja" kuvia =D

    VastaaPoista