perjantai 22. kesäkuuta 2012

Kiirettä pitää

Alkukesä on meillä aina todella kiireistä aikaa. pieni koululaisemme lomailee Itä-Suomessa ja sinne käy meidänkin tiemme joka viikonloppu. Myös puutarhassa tapahtuu paljon joten tekemistä riittää myös kotioloissa työpäivän päätteeksi.
Pihallamme rodot ovat parhaimmillaan alkukesästä. Myös hyötykasvimaa on antanut satoa. Tein kuulkaa elämäni ensimmäisen gluteenittoman pinaattikeiton viime viikolla.
Ja kyllä se olikin hyvää, eikä ehkä vähiten siksi, että pinaatit olivat oaa tuotantoa... Keitosta tuli todella onnistunut vaikka se ei ehkä niitä kaikkein helpoimmin valmistettavia olekaan. Ja maku oli ihanan pinaattinen, juuri sellainen kuin muistinkin sen olevan.

Nyt tämä puutarhuri jää lomalle päivätyöstään, joten ensi viikolla on tiedossa muutakin kuvapläjäystä, jopa jotain valmistuneita käsitöitä... Viettäkäähän rauhallinen juhannus ja nauttika upeasta ilmasta. Hyvää keskikesää kaikille! 

2 kommenttia:

  1. Hyvää juhannusta ja rentouttavaa loman alkua :)

    VastaaPoista
  2. Pinaattikeitto ON hyvää! (Meillä muiden mukuloiden lempparia paitsi esikoisen, jolle jo sen näkeminenkin aiheuttaa yökkäysreaktion - tästä ristiriidasta syntyy välillä kokille ongelmia :D.)

    VastaaPoista